Jalkapallon EM-karsinta: Suomi – Kreikka| 30.00!

5.09.2019, 21.45;30.00

Kohde sulkeutunut

Jalkapallon EM-karsinta: Suomi – Kreikka| 30.00!

Suomi ja Kreikka kohtaavat torstai-iltana Tampereella molemmille todella tärkeässä ottelussa. Voitolla Suomen EM-unelma eläisi todella vahvasti ja varsinkin Teemu Pukin huikea vire Valioliigassa antaa hyvät lähtökohdat otteluun. 

 

Huuhkajat ovat aloittaneet EM-karsinnat todella vahvasti, sillä joukkue on lohkossaan toisena yhdeksällä pisteellä ja vain kolme pistettä perässä lohkon kärkipaikalla olevaa Italiaa. Suomi kärsi juurikin Italialle ainoan tappionsa, kun se hävisi vieraissa lukemin 2-0. Tämän jälkeen peliesitykset ovat olleet kuitenkin erinomaisia, sillä Huuhkajat ovat voittaneet Armenian ja Liechtensteinin vieraissa 2-0, sekä kotonaan Bosnia-Herzegovina 2-0.

 

Vastassa entinen suuruus?

 

Kesällä 2004 jalkapallon Euroopan mestaruuden voittaneen Kreikan osalta kaikkein parhaat ajat ovat ainakin toistaiseksi takanapäin. Tämä on näkynyt myös karsinnoissa, jotka ovat alkaneet maan osalta suorastaan surkeasti.

 

Karsintojen avauskierroksella Kreikka haki vielä 2-0 vierasvoiton lohkon heittopussiksi arvioitua Liechtensteiniavastaan, mutta tätä on seurannut kolme ottelua, joista maa ei ole onnistunut voittamaan ainuttakaan. Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan Kreikka haki vielä vieraskentältä varsin mukiinmenevän vieraspisteen 2-2 tuloksen turvin, mutta kesäkuussa pelatuissa kotiotteluissaan maa kaatui sekä Italian että Armenian käsittelyssä.

 

Alankomaalainen John van’t Schip nimitettiin Kreikan uudeksi päävalmentajaksi Angelos Anastasiadisinin tilalle elokuun alussa. Uransa aikana kotimaassaan Hollannissa, Meksikossa ja Australiassa valmentanut 55-vuotias entinen maajoukkueen laitapelaaja on näin ollen ensi kertaa vetovastuussa Suomea vastaan pelattavassa ottelussa.

 

Olympiakosia edustava Konstantinos Fortounis on ollut karsintojen aikana Kreikan tehokkain pelaaja kolmella maalillaan ja yhdellä maalisyötöllä. Kesän aikana polvensa vakavasti loukannut 26-vuotias keskikenttäpelaaja on kuitenkin missannut koko alkukauden ottelut, eikä tehomies ole Kreikan käytettävissä myöskään syyskuun karsintaotteluissa. Toinen merkittävä poissaolija joukkueen hyökkäyspäässä on PSV-hyökkääjä Kostas Mitroglou.

 

Kreikalla on ollut viime aikoina aikana yllättävän suuria hankaluuksia puolustuspelinsä kanssa. Neljässä viimeisessä ottelussaan maa on päästänyt omiin peräti kymmenen maalia. Italia ja Armenia iskivät joukkueen verkkoon kolme maalia ja Turkkia vastaan pelatussa harjoitusottelussa, sekä maaliskuun lopun karsintaottelussa Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan omissa kolisi kahteen otteeseen.

 

Vain neljä pistettä neljästä ensimmäisestä karsintaottelustaan koonnut Kreikka tarvitsee torstaina pelattavasta ottelusta ehdottomasti voiton, mikäli se meinaa taistella yhä EM-lopputurnauspaikasta. Kotona kärsittyjen tappioiden myötä maa tarvitsee lisäksi venymistä vieraskentällä myös Italiaa ja Armeniaa vastaan pelattavissa otteluissa.

 

Suomi kohentanut saldoaan myös Kreikkaa vastaan

 

Suomi ja Kreikka ovat ainakin tällä hetkellä menossa jalkapallomaina tietyllä tapaa vastakkaisiin suuntiin. Tämä on näkynyt myös keskinäisissä voimasuhteissa, joiden perusteella Suomi on ollut neljän viimeisen kohtaamisen otannalla vahvempi maa. Maat kohtasivat viime syksynä kahdesti Kansojen liigan otteluissa. Näistä ensimmäinen pelattiin lokakuun puolivälissä Ratinassa. Tuolloin Suomi otti kahdella toisen puoliajan osumalla riemukkaan 2-0 voiton. Ateenan Olympiastadionilla pelatussa toisessa ottelussa Kreikka oli puolestaan vahvempi maalein 1-0. Vieraskentällä Kreikka ei ole voittanut Suomea vielä kertaakaan.

 

Kreikka on materiaalinsa puolesta edelleen Suomea asteen verran parempi joukkue, mutta historiansa ehkäpä parasta kollektiivista joukkuepeliä pelaava Suomi on osoittanut, että se pystyy etenkin kotikentällään horjuttamaan mitä tahansa vastustajaa. Kreikan osalta edes omalle rutiinitasolle yltäminen on tuottanut viime aikoina suuria vaikeuksia ja tämä on näkynyt tylysti myös tulostaululla.

 

Suomen joukkueen osalta pieniä kysymysmerkkejä voidaan heittää ilmoille tiettyjen avainpelaajien osalta. Esimerkiksi Glascow Rangersiin siirtyneet Glen Kamara ja Minnesota Unitedissa tätä nykyä elantonsa tekevä Robin Lod, ovat ajautuneet seurajoukkueissaan ainakin toistaiseksi hieman sivuraiteille. Lodin osalta tilanne on kuitenkin tuttu jo ennestään, sillä vastuuta tuli viime kaudella Espanjan toisella sarjatasolla Gijonin paidassa varsin vaihtelevasti.

 

Tilastot ovat selkeästi Suomen kannalla tässä ottelussa. Kreikka ei ole pystynyt voittamaan Suomea Suomen maaperällä 52 vuoteen! Edellisistä seitsemästä kohtaamisesta Suomessa neljä on päättynyt Suomen voittoon sekä kolme tasapeliin! Ottaen huomioon Teemu Pukin mahtavan vireen ja muutenkin Suomen hyvän tilanteen kokoonpanon suhteen, niin ottelusta voidaan odottaa täyttä kolmea pistettä Suomelle!

NÄIN SAAT 30 KERTOIMEN SUOMEN VOITOLLE!

  1. Luo itsellesi pelitili MrGreeniin TÄSTÄ 
  2. Talleta pelitilille rahaa ja aseta vedot Suomen voitolle
  3. Kun Suomi voittaa, saat rahasi takaisin 30-kertaisena!

NÄIN SAAT 25 KERTOIMEN PUKIN MAALILLE UUDELTA CASINOWINNERILTÄ!

  1. Luo itsellesi pelitili CasinoWinneriin TÄSTÄ
  2. Talleta pelitilille rahaa ja aseta vedot Teemu Pukin maalille!