MM-futis: Puola-Senegal | 2.10!

Kohde voimassa 19.6.2018, 17.59;2.15

Kohde sulkeutunut

MM-futis: Puola-Senegal | 2.10!

H-lohkon toisessa ottelussa iskevät yhteen Puola sekä Senegal. Puolalaiset lähtevät otteluun lievänä ennakkosuosikkina, mutta Senegal pystyy tekemään ottelusta erittäin tasaisen. Kyseessä on ennakkoon yksi kisojen tasaisimmista lohkoista ja voitto tästä ottelusta olisi molemmille elintärkeä. 

 

Kotijoukkueeksi otteluun merkattu Puola pelasi ennen kisoja neljä turnaukseen valmistavaa ottelua ja niistä mukaan tarttui kaksi voitto, yksi tasapeli ja yksi tappio. Ainoa tappio tuli maaliskuussa Nigerialle maalein 0-1, mutta sen jälkeen joukkue pelasi varsinkin hyökkäyssuuntaan todella vahvasti ja teki kolmeen tappiottomaan peliin yhdeksän maalia. Puolalaisten heikkoudet ovat sen puolustuspäässä. Harjoitusotteluissa sen puolustuspelaaminen ei vakuuttanut missään vaiheessa ja nyt vastaan tulee vaarallinen Senegal.

 

Senegalilaiset pelasivat tämän vuoden puolella viisi harjoitusottelua, joista se pystyi voittamaan vain yhden. Kolme ensimmäistä kamppailua päättyivät tasapeleihin, joista kaksi yllättäen tulokseen 0-0. Viimeisessä MM-turnaukseen valmistavassa ottelussa Senegal kukisti vahvan esityksen jälkeen Etelä-Korean maalein 2-0. Senegalin peli perustuu nopeisiin hyökkäyksiin ja siltä löytyy laidalta ja hyökkäyksestä todella nopeita pelaajia, jotka aiheuttavat varmasti tukalia hetkiä Puolan puolustukselle.

 

Molempien joukkueiden vahvuudet ovat vahvasti hyökkäyspäässä ja uskomme, että tämän illan ottelussa nähdään vähintään yhdet maalit molempiin päihin.

 

Kohteemme otteluun: BTTS, 2.15. 

 

MUISTA VIERAILLA MYÖS JALKAPALLON MM-KISOJEN TAPAHTUMA-SIVULLA, JOSTA LÖYDÄT MM. TURNAUKSEN AIKATAULUN JA VIHJEET JOKAISEEN KISOJEN OTTELUUN.

Urheilu Fanaatikko tietää kaiken urheiluvedonlyönnistä! Pyrin tarjoamaan kaikkiin peleihin mahdollisimman kattavat vedonlyöntivihjeet, sekä tietenkin kertomaan teille mistä löytää kovimmat kertoimet kaikkiin urheiluvetoihin.