Valioliiga: Brighton-West Ham | 1.97!

Kohde voimassa 5.10.2018, 22.00;1.97

Kohde sulkeutunut

Valioliiga: Brighton-West Ham | 1.97!

Valioliigassa pelataan tänään yksi ottelu. Perjantain ainoassa kamppailussa ovat vastakkain Brighton sekä West Ham ja taistosta voidaan odottaa erittäin tasaväkistä peliä. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 22.00. 

 

Kotijoukkueen kausi on ollut erittäin vaikea tähän asti ja näyttää siltä, että joukkue taistelee tälläkin kaudella putoamista vastaan. Brighton on voittanut tällä kaudella vain yhden peli pelaamastaan seitsemästä ottelusta. Sen ainoa voitto tuli toisella kierroksella kotona Manchester Unitedista, mutta sen jälkeen se on onnistunut ottamaan vain kaksi pistettä viidestä ottelusta. Viimeiset kaksi ottelua ovat päättyneet sen tappioon, kun sekä Tottenham, että Brighton ovat olleet sitä vahvempia.

 

West Hamin alkukausi on ollut hyvin kaksivaiheinen. Se aloitti kautensa neljällä perättäisellä tappiolla, joiden aikana sille tehtiin peräti 10 maalia. Wolvesille kärsityn 0-1-kotitappion jälkeen lontoolaisten otteet ovat parantuneet huomattavasti ja se on voittanut neljästä pelaamastaan ottelusta kolme, joista yksi oli Cupissa tullut, peräti 8-0-voitto Macclesfieldistä. Valioliigassa se pelasi viime ottelussaan Manchester Unitedia vastaan ja voitto irtosi sen kotinurmella hienon esityksen päätteeksi 3-1.

 

West Hamin otteet ovat parantuneet alkukaudesta erittäin paljon ja sillä on alla neljän ottelun tappioton putki. Brightonin pelaaminen puolestaan on ollut todella heikkoa viime peleissä ja uskomme, että vieraat tulevat ottamaan tänään toisen perättäisen voiton. Lontoolaisten Draw No Bet-kohteelle tarjotaan todella maistuvia kertoimia eri vedonlyöntisivustoilla.

 

Kohteemme otteluun: West Ham DNB, 1.97.

Urheilu Fanaatikko tietää kaiken urheiluvedonlyönnistä! Pyrin tarjoamaan kaikkiin peleihin mahdollisimman kattavat vedonlyöntivihjeet, sekä tietenkin kertomaan teille mistä löytää kovimmat kertoimet kaikkiin urheiluvetoihin.