Veikkausliiga: Inter- Lahti| 2.55!

05.07.2019, 18.30;2.55

Kohde sulkeutunut

Veikkausliiga: Inter- Lahti| 2.55!

FC Inter kohtaa FC Lahden perjantaina  pelattavassa Veikkausliigan ottelussa Turussa. Molemmat joukkueet ovat pelanneet heikon kesäkuun, joten heinäkuulle jää rutkasti parannettavaa. Inter on kuitenkin edelleen vahvasti menossa ylempään loppusarjaan. Lahti puolestaan tarvitsisi samaan päästääkseen kipeästi pisteitä. Lahtelaiset ovat voittaneet vain kaksi edellisestä 10 ottelusta.

 

Alkukaudesta vaikutti, että Inter kamppailee tosissaan tänä vuonna Veikkausliigan voitosta. Kuitenkin toukokuun lopun jälkeen joukkue on voittanut vain yhden ottelun. Juhannuksen jälkeen joukkue on pelannut kaksi ottelua, kotitasurin jumbo VPS:n kanssa ja vierastappion SJK:lle. Joukkueen ongelma on ollut maalipaikoista viimeistely. Inter pitää pallonhallinnan enimmäkseen itsellään, mutta joukkue ei ole onnistunut viimeistelemään maalipaikoista tarvittavalla tehokkuudella.

 

FC Lahti löytyy Veikkausliigasta sijalta yhdeksän ja on jo viisi pistettä jäljessä ylempää jatkosarjaa. Nuori joukkue lähti hakemaan paikkaa ylemmästä jatkosarjasta, mutta hankintojen mentyä koko lailla penkin alle tuo tavoite täytynee unohtaa. Tällä hetkellä näyttäisi myös siltä, että joukkue pelannee tällä kokoonpanolla koko kauden, eikä siirtoikkunan aikana nähdä suuria  muutoksia. Edellismatsissa joukkue jäi kotonaan yhden päävastustajansa HIFK:n kanssa maalittomaan tasuriin ja tätä ennen tuli rumasti tukkaan KuPS:lta vieraissa.

 

FC Lahti on pelannut tällä kaudella kuusi vierasottelua voittaen niistä kaksi. Kerran joukkue on pelannut tasan ja hävinnyt kolme kertaa. Nyt kuitenkin Lahdella on loistavat mahdollisuudet napata pisteitä, sillä Interillä on tärkeä Bröndby ottelu ensi viikolla. Inter tuskin aloittaa normaalilla avauskokoonpanolla Lahtea vastaan, sillä se haluaa varmistaa että parhaat pelaajat ovat kunnossa ensi viikolla.

 

Luotamme, että Lahti onnistuu nappaamaan ottelusta tärkeitä vieraspisteitä ja tarjolla oleva X2 kohde kertoimella 2,55 on todella hyvä kohde.

 

LuckyCasino tarjoaa kaikille uusille pelaajille loistavan kampanjan! Voit lyödä mistä tahansa kohteesta vetoa ja jos et onnistu tuplaamaan panostasi, niin saat rahasi takaisin. 

1. Klikkaa itsesi kampanjasivulle ja talleta TÄSTÄ

2. Lue kampanjaehdot

3. Lyö mitä tahansa kohdetta ja jos et onnistu tuplaamaan talletusta saat rahasi takaisin.