NHL: Boston- St. Louis | 2.07!

07.06.2019, 03.00;2.07.

Kohde sulkeutunut

NHL: Boston- St. Louis | 2.07!

Stanley Cup finaalit jatkuvat torstain ja perjantain välisenä yönä ottelusarjan viidennellä ottelulla, johon joukkueet lähtevät otteluvoitoista 2-2. Viidennen ottelun voittaja pääsee näin ollen kokeilemaan ottelusarjan katkaisemista St. Louisissa sunnuntaina pelattavassa ottelusarjan kuudennessa ottelussa.

 

St. Louis tasoitti Stanley Cupin finaaleiden ottelusarjan maanantain ja tiistain välisenä yönä. Kovan paineen alla otteluun lähtenyt Blues sai peliin unelma-alun, kun Ryan O’Reilly pääsi sujauttamaan kiekon sisään pienestä raosta kierrettyään maalin kiekollisena Tuukka Raskin torjunnan jälkeen. Rask oli tilanteessa hyvin hereillä, mutta ei onnistunut sulkemaan kulmaa vasemmalla jalallaan ennen O’Reillyn ehtimistä maalin kulmalle.

 

Bruins tuli ottelussa tasoihin reilun 13 minuutin pelin jälkeen, kun Charlie Coyle viimeisteli Zdeno Charanlaukauksen paluukiekosta lähietäisyydeltä. Iloa kesti kuitenkin vain hetken aikaa, sillä Bluesin ykkösketju vei isännät jälleen johtoon vajaat kaksi minuuttia myöhemmin Vladimir Tarasenkon viimeisteltyä tällä kertaa Alex Pietrangelon laukoman kudin reboundista.

 

Ottelu oli 40 minuutin jälkeen tasatilanteessa Brandon Carlon tasoitettua tilanteeksi 2-2 alivoimalla. Brad Marchand ja Patrice Bergeron pelasivat tilanteessa vahvasti yhteen siniviivan tuntumassa ja Bergeronin laukoma matala kuti päätyi Jordan Binningtonin torjunnasta suoraan taustalta nousseelle Carlolle, jolla oli helppo työ laittaa kiekko tyhjiin.

 

Tuukka Rask joutui ottelun toisella puolikkaalla venymään parhaimpaansa useaan otteeseen, mutta suomalaisvahti joutui lopulta taipumaan kolmannen erän puolivälissä, kun Alex Pietrangelon lähettämä korkea laukaus päätyi suomalaisen kilpitorjunnan kautta O’Reillylle, joka siirsi kiekon lähietäisyydeltä sisään. Boston haki otteluun tasoitusta ilman maalivahtia, mutta kiri tyrehtyi lopulta puolitoista minuuttia ennen loppua, kun Connor Clifton menetti kiekon keskialueella ja Brayden Schenn sai siirtää pelivälineen tyhjään maaliin.

 

Vahvassa asemassa ottelusarjassa ollut Bruins jäi neljännessä ottelussa jälleen St. Louisin jyrän alle. Isäntien Binnington selvisi 60 minuutin urakastaan vain 21 torjunnalla siinä, missä Bruinsin Rask joutui venymään 34 torjuntaan. Ottelun kuva noudatti siis aika pitkälti samaa kaavaa kuin Bostonissa pelattu ottelusarjan toinen ottelu, jossa Blues onnistui nostamaan tasoaan selvästi tappiollisesta ottelusarjan avauksesta.

 

St. Louisin ruotsalaissentteri Oskar Sundqvist totesi taiston tauottua ottelusarjan olevan täysin auki kumman tahansa joukkueen osalta ja tämä pitää paikkansa. Joukkueiden väliset voimasuhteet ovat heitelleet ottelusarjan aikana laidasta laitaan. Boston on ollut vahva molempien ensimmäisissä kotiotteluissa ja St. Louis on puolestaan onnistunut nostamaan tasoaan selvästi toisiin otteluihin.

 

Mikäli Blues onnistuu voittamaan torstaina Bostonissa pelattavan vierasottelunsa, pääsee se kokeilemaan ottelusarjan katkaisemista loppuunmyydyssä Enterprice Centerissä sunnuntai-iltana. Boston onkin näin ollen ottelusarjassa todellisen pakkovoiton edessä, sillä ottelusarjan ennakkosuosikin osalta minimitavoitteen täytyy olla se, että ottelusarjassa edetään seitsemänteen otteluun, joista viimeinen tultaisiin pelaamaan Bostonin Madison Square Gardenissa. Tällä hetkellä tämäkään skenaario ei vaikuta kovin epätodennäköiseltä.

 

Bruins saattaa joutua lähtemään tärkeään viidenteen otteluun ilman joukkueen kapteenia Zdeno Charaa, joka otti neljännen ottelun toisessa erässä Brayden Schennin laukauksen kasvoihinsa. Verta vuotavana kentältä poistunut Chara sai vammaansa tikkejä ja palasi joukkueensa vaihtopenkille kolmanteen erään, mutta ei pystynyt pelaamaan. 42-vuotias Chara saattaa joutua hakemaan vammaansa hammaslääkärin apua ja kokeneen puolustajan pelikunto on tässä vaiheessa iso kysymysmerkki. Bruinsin puolustuspään vahvuudesta sivussa on jo ennestään Matt Grzelcyk, joka joutui finaalisarjan toisessa ottelussa Oskar Sundqvistin laitataklauksen kohteeksi.

 

Kumpi nappaa etulyöntiaseman Stanley Cupin finaaleissa? Tämä selviää torstain ja perjantain välisenä yönä kello 3:00 Suomen aikaa alkaen. Ottelua on mahdollista seurata tuttuun tapaan Viasatilta ja peliä selostaa jälleen paikan päältä Antti Mäkinen. Luotamme että Rask pelaa loistavan pelin Bostonin maalilla ja Boston voittaa ottelun! 2,07 kerroin Bostonin voitosta on hyvä pelikohde.

Comeon.com tarjoaa huikeaa 400% talletusbonusta uusille asiakkaille! 10€ talletuksella saat peräti 50€ pelirahaa!

1. Siirry kampanjasivulle TÄÄLTÄ

2. Valitse sivulta 400% Tervetuliaisbonus– Talleta 10€, minkä jälkeen saat 50 € pelattavaksi.

3. Panosta haluamaasi kohteeseen